keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Case joutsenella lentävä kissa, eli näin Rasmuksesta tuli kuuluisuus

Aloitetaanpa alusta.

Eilen (9.10.) iltapäivällä kolmen aikaan eräs ilmoituspuolen työkaveri tuli töihin ja kertoi kuulleensa hauskan jutun. Perä-Posiolla iäkkään miehen kissa oli tehnyt melkoisen tempun. Katti oli nimittäin vaaninut rannassa levähdelleitä joutsenia ja kaiken kukkuraksi hypännyt yhden joutsenista selkään. Joutsenparvi oli tietysti saalistajaa säikähtänyt ja lähtenyt lentoon. Miehen ihmetykseksi kissa lähti mukana.

Me paikalla olleet hekottelimme tarinalle. Sanoin, että anna numero niin soitan ja teen siitä pätkän, kuten on tapana. Toimitussihteeri sanoi muistaakseni jotenkin, että "Tee ihmeessä. Se on varmasti lukujuttu."

Soitin miehelle ja kuulin hänen kertomanaan kyseisen tarinan. En kuitenkaan pitänyt miehen kertomaa mitenkään epäuskottavana. Hän kertoi asiansa aukottomasti ja loogisesti. Kuulosti aivan rehelliseltä posiolaisukolta.

Kuvaa tapahtuneesta ei ollut. Kyseinen mies on iäkäs invalidi, joka tuskin kantaa kameraa tai älypuhelinta jatkuvasti taskussaan. Näin olin vain miehen sanan varassa.

Itse tapahtuneesta ajattelin, että kyllä se lähes mahdottomalta kuulostaa. Toki kissat ovat uteliaita elukoita ja petoja saalistamaan. Tällä kertaa ilmeisesti saalis osoittautui hieman liian isoksi, joten niin lähti kissa lennolle.

Ei siinä sen kummempaa. Tietysti juttu oli minusta kaikessa absurdiudessaan huvittava ja ajattelin sen olevan sitä myös lukijoidemme mielestä. Näinpä kirjoitin siitä noin tuhannen merkin pätkän. Juttu sai paikan uutisaukeamamme laidasta, jonne omat paikallisuutiset on tapana sijoittaa. Eihän jutun uutisarvo suuri ollut, mutta meillä uutiskynnys on joka tapauksessa matala. Nettiin emme uutista tässä vaiheessa laittaneet, koska kaikkia pikku-uutisia ei sinne talon käytännön mukaan laiteta.

Varsinainen mylly käynnistyi tänään (10.10.) Kalevan paikallinen kollega Eskolan Jussi oli tuutannut joutsenella lentävän kissan sitaattiuutisena maakuntalehtemme verkkosivuille. Perässä seurasivat Alman pohjoiset lehdet Lapin Kansa (juttu luettu kello 18.21 reilu 15 000 kertaa), Kainuun Sanomat ja Pohjolan Sanomat.

Lapparin twiitistä jutun bongattuani ajattelin, että ehkä on syytä laittaa uutinen itsekin nettiin, koska jo tuossa kohtaa näki, että tämä lumipallo ei ihan heti pysähdy.

Ehdin jo uumoilla, että pian iltapäivälehden korppikotkat saapuvat haaskaa repimään. En siis yllättynyt lainkaan, kun Iltalehti olikin seuraavana paikalla näyttävällä sitaattijutullaan. Iltalehdelle pisteet siitä, että asiaa päätettiin sentään hieman jatkojalostaa. Juttu on Iltalehden nettisivun päivän luetuin uutinen. Perään kiinni iskivät muiden mukana Ilta-Sanomat ja Aamulehti. (Linkit saatte etsiä itse, en jaksa.)

Hienoimman työn teki YLE Lapin Pia Tuukkanen, joka pyöräytti aiheen ansiokkaaksi radiojutuksi.

Veikeä ja uskomaton eläinuutinen siis iski pommin lailla valtakunnan mediaan. Juttu oli tämän keskiviikona maan ykkösuutinen.

Toimettomaksi eivät jääneet myöskään internetin ihmemaailman vääräleuat. Joku oli päättänyt, että kissasta tehdään meemi.

Urli toisensa jälkeen alkoi tulvia eri lähteistä näkösälle. Ensimmäinen jonka näin, oli tämä loistava tekele. Seuraavaksi nettisivumme kommenttilaatikkoon räpsähti tämä loistava teos.

Missä kissan lentoreissusta kerrottiinkin, kohosi juttu luetuimpien kärkisijoille joka paikassa. Sosiaalinen media huusi tulikuumana linnun siivillä lentävää kissaa.

Tässä vaiheessa ajattelin, että kyllä se kissa on vielä pakko löytää. Posion toimittajamme Erkki kävikin etsimässä Rasmus-kissan haastateltavaksi ja teki huomispäivän lehteen jatkojutun.
 
Lehtien kommenttiosioissa jutun todenperäisyys toki teilattiin. Skeptikot ja tiukkapipot eivät tietysti moista humpuukia saattaneet uskoa, kun kuvaakaan ei tilanteesta löytynyt. Epäiltiin miehen olleen jos missäkin aineissa ynnä muuta fiksua.

Miksipä ei. Epäily ilman todisteita on aivan luonnollinen reaktio. Mies olisi aivan hyvin voinut puhua palturia, vaikka vain huvikseen. Mitään syytä tai tarkoitusperiä en äkkiseltään moiseen keksi.

Entäpä minä sitten. Olisiko minun pitänyt epäillä miestä? Olisiko juttu pitänyt jättää kokonaan kertomatta, koska olisi mahdollista, että se ei pitäisi paikkaansa? Asiaan voi soveltaa journalistin ohjeita, joista seuraavat sopivat tähän keissiin.

10. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.
11. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.
12. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.
13. Uutisen voi julkaista rajallistenkin tietojen perusteella. Raportointia asioista ja tapahtumista on syytä täydentää, kun uutta tietoa on saatavissa. Uutistapahtumia on pyrittävä seuraamaan loppuun saakka.

Tiedot on siis tarkistettava mahdollisimman hyvin. Tässä tapauksessa ainoa jolla tieto oli, oli jutussa haastattelemani silminnäkijä. Pykälän loppukohdan osoittamalla tavalla toimi ainoastaan YLE Lapin toimittaja, ei tietojeni mukaan yksikään toinen.

Kohta 12 käskee suhtautumaan kriittisesti. Toki kuten kerroin, punnitsin miehen puheita mielessäni. Koska en keksimälläkään keksinyt syitä, jotka olisivat saaneet hänet sepittämään tarinan, päätin sen kirjoittaa.

Toki mies olisi voinut keksiä koko jutun päästään. Tietysti asian paisuessa ja paisuessa mielessä kävi, että onko tämä juttu minun Enkeli-Elisani.

Olisiko juttua siis alunpitäenkään pitänyt julkaista? Olisi.

Joka päivä teen yhteen lähteeseen perustuvia uutisia. Harvoista uutisista pystyy kaivamaan vettä pitäviä todisteita. Aina joku voi olla pielessä, aina joku voi kusettaa. Tässä tapauksessa kyseessä oli mehukas lukujuttu, jonka kertojalla ei olisi mitenkään voinut olla mitään vahingoittamistarkoitusta. Juttu oli siis aivan perusteltua julkaista sen kiinnostusarvon perusteella.

Jos aina pitäisi etsiä todisteet, emme voisi julkaista yhtään juttua.

Jutusta siis tuli tänä Aleksis Kiven päivänä Suomen luetuin uutinen. Totta puhuen en ole tänään ajatellut mitään muuta.

Ajatukseni ovat hyvin ristiriitaisia. Kyllä, juttu on hauska, mielenkiintoinen ja kirjoitin sen alunperin hyvin ja raflaavasti.

MUTTA. Ansaitseeko joutsenella lentävä kissa kymmeniä tuhansia lukukertoja? Voiko tällainen juttu todella olla valtakunnan ykkösuutinen?

Voi. Asiaa pohdittuani en ole lainkaan yllättynyt siitä miksi juttuni lopulta paisui. Hauskat eläinuutiset kiinnostavat aina. Varsinkin, kun kyseessä on näin poikkeuksellinen lemmikin ja villieläimen kohtaaminen.

Minä tein jutun sen lukuarvon perusteella. Paikallislehden uutiskynnys on matala, joten pienemmätkin asiat sinne mahtuvat. Minulle maksetaan siitä, että kirjoitan lukijoillemme Koillismaan pienistä ja isoista asioista, jotka heidän elämäänsä koskettavat.

Jutusta tuli megalomaaninen, koska valtakunnan media ei toimi samalla periaatteella. Valtakunnan verkkomedia toimii klikkausten perusteella. Journalismi on, toki meillekin, mutta vielä suuremmassa mittakaavassa heille raaka bisnes. Iso määrä klikkauksia tarkoittaa isoa määrää ilmoituseuroja. Rasmus-kissa tarkoitti klikkauksia. Se tarkoitti niitä paljon enemmän kuin minä olisin jutun pätkän kymmenessä minuutissa rustatessani voinut aavistakaan.

Media tekee jutut, mutta me lukijat olemme ne, jotka klikkaamme jutut auki tai käännämme sivua lehdestä.

Näin siis syntyi ensimmäinen valtakunnan skuuppini. Se syntyi pyytämättä ja yllättäen. On hyväksyttävä tosiasia, että en pysty koskaan samaan, jos kirjoitan näiltä kairoilta vakavan uutisjutun. En, vaikka se olisi kuinka kova. Onko se median syy, vai ihmisten syy? En tiedä. Joka tapauksessa se on jotenkin väärin, mutta samalla niin luonnollista.

En haaveillut ihan tällaisesta kun aloin opiskella toimittajaksi. Halusin alalle, koska ajattelin jutuillani voivan olla vaikutusta ihmisten elämään. Halusin hieman naiivisti tehdä maailmasta paremman paikan. Teinkö maailmasta paremman paikan kertomalla, että Perä-Posiolla kissa kävi lentämässä joutsenen selässä? En varmasti.

Kuitenkin teen päivittäin juttuja, joista osa varmasti toteuttaa ideaaliani. Kerron tavallisille koillismaalaisille asioista, joilla ihan oikeasti on merkitystä heidän heidän elämälleen. Siksi paikallislehti on minulle varmaan oikea paikka.

Rasmus-kissalla ei ole mitään merkitystä kenenkään paitsi omistajiensa elämään, mutta silti se on nyt maankuulu.

Minä muistan joutsenella lentäneen kissan varmasti loppuikäni. Niin muistaa myös kissan isäntä. Rasmus-kissa todennäköisesti on jo unohtanut. Internetmaailma unohtaa viimeistään huomenna.







3 kommenttia:

  1. Jutun saama julkisuus oli varmasti varmasti avartava kokemus.

    Mielenkiintoinen tarina, joka kertoo paitsi median toimintatavoista ja netin "uutiskriteereistä", myös lukijoista.

    En kuitenkaan olisi noin jyrkkä, että jutulla ei ole ollut merkitystä ihmisten elämään. Kyllä joutsenen selässä lentänyt kissa on varmasti herättänyt positiivista ajattelua, epäilyä, mielihyvää, stimuloinut mielikuvitusta ... ylipäätään saanut jotain liikahtamaan monien korvien välissä.

    VastaaPoista
  2. Kyllähän teit maailmasta paremman paikan! Ainakin hetkellisesti. Rasmus-kissan seikkailu oli aidosti hauskaa luettavaa, ja jokainen hymy tekee pikku planeetastatamme edes hieman siedettävämmän paikan elää. Ketään ei loukattu, kenenkään kustannuksella ei pilailtu eikä juttua kaupattu harhaanjohtavalla otsikolla, kuten ystävällämme keltaisella lehdistöllä on usein tapana tehdä. Pois turha vakavuus, Rasmus-kissa rules the world!

    VastaaPoista
  3. Täytyy vielä erikseen kiitellä itse sylttytehtaallakin hyvästä jälkipohdinnasta. Kiitos. Muualla intter___Vepissä kommentoin pläjäystäsi tähän malliin: http://mtgsuomi.fi/keskustelu/index.php/topic,24771.msg315997.html#msg315997 Tuurilla sait linkityksestä pari lisälukukertaakin.

    VastaaPoista